General meeting

Yhtiökokous

Yhtiökokous on Lamorin ylin päättävä elin. Yhtiökokouksessa osakkeenomistajat voivat käyttää ääni-, puhe- ja kyselyoikeuttaan.

Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksissa.

Varsinainen yhtiökokous

Osakeyhtiölain mukaan yhtiön varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain viimeistään kuuden kuukauden kuluessa yhtiön tilikauden päättymisestä.

Varsinaisessa yhtiökokouksessa on esitettävä osakkeenomistajien vahvistettavaksi tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman, taseen ja rahoituslaskelman liitetietoineen sekä konsernitilinpäätöksen, mikäli konsernitilinpäätös tulee laatia kirjanpitolain (1336/1997) nojalla. Varsinaisessa yhtiökokouksessa osakkeenomistajat päättävät muiden asioiden lisäksi taseen osoittaman voiton käyttämisestä, vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja toimitusjohtajalle, hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien valitsemisesta sekä näiden palkkioista.

Ylimääräinen yhtiökokous

Ylimääräinen yhtiökokous on kutsuttava koolle tiettyjen asioiden käsittelyä varten silloin, kun hallitus pitää sitä tarpeellisena tai kun yhtiön tilintarkastaja tai osakkeenomistajat, jotka edustavat yhdessä vähintään yhtä kymmenesosaa kaikista yhtiön liikkeeseen laskemista ja ulkona olevista osakkeista, sitä kirjallisesti vaativat.

Yhtiökokouskutsu

Kutsu Lamorin yhtiökokoukseen toimitetaan osakkeenomistajille julkaisemalla se yhtiön verkkosivuilla aikaisintaan kolme (3) kuukautta ennen osakeyhtiölaissa tarkoitettua yhtiökokouksen täsmäytyspäivää ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokousta, kuitenkin viimeistään yhdeksän (9) päivää ennen osakeyhtiölaissa tarkoitettua yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. Lisäksi Lamor julkistaa kokouskutsun pörssitiedotteena.

Päätöksenteko yhtiökokouksessa

Yhtiökokouksen päätösvaltaisuuden edellytykseksi ei osakeyhtiölaissa tai Lamorin yhtiöjärjestyksessä ole asetettu tiettyä osallistujamäärää.

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä äänioikeuttaan joko henkilökohtaisesti tai valtuuttamansa asiamiehen välityksellä.

Kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksen päätökset tehdään yleensä enemmistöpäätöksinä.

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2024

YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 2023

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2023

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2022

Stay in the know

Sign up for our newsletter to learn more about innovations enabling the survival of our dear planet.