Hallitus

Hallitus vastaa Lamorin hallinnon ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallituksen vastuut ja velvollisuudet on ensisijaisesti määritetty Lamorin yhtiöjärjestyksessä ja osakeyhtiölaissa. Hallituksen työskentelyperiaatteet ja säännöt on määritetty hallituksen hyväksymässä kirjallisessa työjärjestyksessä.

Lamorin yhtiöjärjestyksen mukaan Yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään kolme ja enintään kahdeksan varsinaista jäsentä ja hallituksen jäsenten toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus on päätösvaltainen, kun paikalla on enemmän kuin puolet sen valituista jäsenistä. Päätösvaltaisuutta laskettaessa huomioon ei oteta esteellisiä jäseniä.

Hallituksen tehtävät

Laissa ja Lamorin yhtiöjärjestyksessä mainittujen tehtävien lisäksi Lamorin hallitus:

Strategia ja taloudelliset tavoitteet
  • päättää Lamorin strategiasta sekä yhtiön strategisista ja taloudellisista tavoitteista
  • määrittää Lamorin osinkopolitiikan
Toiminnan ohjaaminen sekä lain- ja määräystenmukaisuus
  • ohjaa ja valvoo Lamorin johtamista ja toimintaa
  • vahvistaa hallituksen ja sen valiokuntien työjärjestykset
Riskienhallinta
  • hyväksyy Lamorin riskienhallinnan periaatteet sekä tietyt riskienhallinnan politiikat ja käytännöt ja valvoo niiden toteuttamista
Investoinnit
  • päättää merkittävistä investoinneista, yritysostoista ja myynneistä
Taloudellinen raportointi ja vastuullisuusraportointi
  • valvoo Lamorin taloudellista raportointia sekä hyväksyy Lamorin osa- ja puolivuosikatsaukset, vuosikertomukset ja tilinpäätökset
  • hyväksyy Lamorin vastuullisuutta koskevat periaatteet sekä valvoo yhtiön vastuullisuusportointia
Johdon palkitseminen
  • päättää toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkitsemisesta, kannustinjärjestelmistä ja palkitsemisen suorituskykymittareista Lamorin palkitsemispolitiikan mukaisesti
Muut hallituksen päätettävät asiat
  • päättää muista Lamorin toimintaa koskevista merkittävistä seikoista

Lamorin hallitus kokoontuu etukäteen sovitun aikataulun mukaisesti ja tarvittaessa. Hallitus saa kokouksissaan ajankohtaista tietoa Lamorin toiminnasta, taloudesta ja riskeistä. Hallituksen kokouksiin osallistuvat hallituksen lisäksi toimitusjohtaja ja talousjohtaja, ellei kokouksessa käsitellä heitä koskevaa asiaa. Kaikista hallituksen kokouksista pidetään pöytäkirjaa.

Hallituksen jäsenet

Mika Stahlberg 300x300

Mika Ståhlberg

Hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2022

  • Ståhlberg toimii osakkaana Asianajotoimisto Krogeruksella.
  • Ståhlbergilla on yli 25 vuoden kokemus liikejuridiikasta, yritysjärjestelyistä ja corporate governance -asioista.
  • Oikeustieteen kandidaatti Helsingin yliopistosta, asianajaja.
  • Suomen kansalainen.
  • Synt. 1969

Osakkeet: 11,500(1)

(1) Välillinen omistus määräysvaltayhteisö Cessuco Oy:n kautta
Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista

Fred Larsen 300x300

Fred Larsen

Hallituksen varapuheenjohtaja vuodesta 2022, hallituksen jäsen vuodesta 1998

  • Yksi Lamorin perustajista, ja hän on myös toiminut Lamorin toimitusjohtajana 2010–2019 sekä johtoryhmän jäsenenä 2006–2019
  • Larsen toimii lisäksi hallituksen puheenjohtajana Larsen Family Corporation Oy:ssä ja Krämaretorget Fastighets Ab:ssa
  • Yli 40 vuoden toimialakokemus
  • Ylioppilas
  • Suomen ja Tanskan kansalainen
  • Synt. 1968

Osakkeet: 10,895,650(1)

(1) Sisältäen suoraan omistetut osakkeet (1 098 350 osaketta) sekä välillisen omistuksen Larsen Family Corporation Oy:n kautta (9 797 300 osaketta).
Riippuvainen yhtiöstä ja merkittävästä osakkeenomistajasta

Nina Ehrnrooth 300x300

Nina Ehrnrooth

Hallituksen jäsen joulukuun 2021 listautumisesta alkaen

  • Neuvonantaja Frilufts Retail Europe AB:ssa; lisäksi interim CEO - sekä neuvonantajatoimeksianto eri yhtiöissä
  • Ehrnrooth on hallituksen puheenjohtaja Oy Bonnina Ab;ssa ja lisäksi hallituksen jäsen Ori Solution Oy:ssä
  • Ehrnrooth on aiemmin toiminut toimitusjohtajana Partioaitta Oy:ssä, sekä HR-konsultointi- tai HR Manager -tehtävissä Virvo Oy:ssä Dell Oy:ssä sekä Stadium Oy:ssä
  • Kauppatieteen maisteri Hanken Svenska Handelhögskolanista
  • Suomen kansalainen
  • Synt. 1962

Osakkeet: 23,000

Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista

Kaisa Lipponen 300x300

Kaisa Lipponen

Hallituksen jäsen joulukuun 2021 listautumisesta alkaen

  • Johtoryhmän jäsen (SVP, Communications & Sustainability) Paulig Ab:ssa
  • Lisäksi Lipponen toimii hallituksen jäsenenä Third Rock Finland Oy:ssä. Aikaisemmin viimeisen viiden vuoden aikana Lipponen on toiminut hallituksen jäsenenä ProCom Oy:ssä sekä muun muassa viestintäjohtajana Neste Oyj:ssä.
  • Filosofian maisteri Jyväskylän yliopistosta.
  • Suomen kansalainen.
  • Synt. 1980

Osakkeet: 3,500

Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista

Timo Rantanen 300x300

Timo Rantanen

Hallituksen jäsen vuodesta 2019

  • Hän on aiemmin 2018–2020 toiminut väliaikaisesti Lamorin operatiivisena johtajana sekä talousjohtajana vuosina 2001–2007
  • Rantanen toimii lisäksi hallituksen puheenjohtajana ja toimitusjohtajana Capital Dynamics Oy:ssä, hallituksen puheenjohtajana Eksell Holding Oy:ssä, Corrosion Control International Oy:ssä, Genera -konserniin kuuluvissa yrityksissä sekä hallituksen jäsenenä Petter Larsen Holding Oy:ssä, Nurmijärven Linja Oy:ssä ja Joensuun Tila -konserniin kuuluvissa yrityksissä
  • Rantasella on yli 30 vuoden kokemus liiketoimintojen strategisesta suunnittelusta ja rahoituksesta
  • Kauppatieteen maisteri Vaasan yliopistosta
  • Suomen kansalainen
  • Synt. 1961

Osakkeet: 631,850(2)

(2) Välillinen omistus määräysvaltayhteisö Capital Dynamics Oy:n kautta.
Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista.

Hallituksen valiokunnat

Lamorin hallitus voi perustaa pysyviä valiokuntia avustamaan hallitusta sen tehtävien ja velvollisuuksien valmistelussa ja hoitamisessa, ja lisäksi se voi päättää niiden koosta, kokoonpanosta ja tehtävistä. Valiokuntien toimintaa on kuvattu jäljempänä tällä sivulla.

  • Lamorin hallitus päätti 23.11.2021 perustaa tarkastusvaliokunnan, jonka toiminta alkoi listautumisesta.
  • Lamorin hallitus päätti 28.4.2022 perustaa palkitsemisvaliokunnan, jonka toiminta alkoi sen perustamisesta päättäneestä kokouksesta.

Tarkastusvaliokunta

Tarkastusvaliokunnan tehtävänä on avustaa hallitusta valmistelemalla hallitukselle kuuluvia tehtäviä. Tarkastusvaliokunta valmistelee esimerkiksi taloudelliseen raportointiin, riskienhallintaan, lähipiiritoimien seurantaan ja arviointiin, tilintarkastajiin, sisäiseen tarkastukseen sekä lakien ja määräysten noudattamiseen liittyviä asioita. Hallitus on vahvistanut tarkastusvaliokunnan pääasialliset tehtävät ja toimintaperiaatteet kirjallisessa työjärjestyksessä.

Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan sekä jäsenet nimittää Lamorin hallitus. Tarkastusvaliokuntaan kuuluu vähintään kolme hallituksen jäsentä, joiden toimikausi on yksi vuosi ja toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Valiokunnan jäsenten enemmistön on oltava Lamorista riippumattomia ja vähintään yhden valiokunnan jäsenen on oltava riippumaton Lamorin merkittävistä osakkeenomistajista. Valiokunnan jäseneksi ei voida ottaa henkilöä, joka osallistuu Lamorin tai se kanssa samaan konserniin kuuluvan yhtiön päivittäiseen johtamiseen (esimerkiksi toimitusjohtajana).

Tarkastusvaliokunnan jäsenillä on oltava riittävä asiantuntemus ja kokemus ottaen huomioon valiokunnan tehtäväalue ja tilintarkastusta koskevat pakolliset tehtävät. Vähintään yhdellä valiokunnan jäsenellä on oltava asiantuntemusta laskentatoimesta tai tilintarkastuksesta.

Lamorin hallitus on 26.3.2024 pitämässään järjestäytymiskokouksessa valinnut tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi Timo Rantasen sekä jäseniksi Kaisa Lipposen ja Mika Ståhlbergin.

Palkitsemisvaliokunta

Palkitsemisvaliokunnan tehtävänä on avustaa hallitusta valmistelemalla hallitukselle kuuluvia tehtäviä. Palkitsemisvaliokunnan tehtäviin kuuluu palkitsemisasioiden valmistelu hallitukselle liittyen toimitusjohtajan ja muiden Lamorin avainhenkilöiden nimittämiseen ja palkitsemiseen, sekä yleiset Lamorin palkitsemisperusteet ja kannustinohjelmat. Hallitus on vahvistanut palkitsemisvaliokunnan pääasialliset tehtävät ja toimintaperiaatteet kirjallisessa työjärjestyksessä.

Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajan sekä jäsenet nimittää Lamorin hallitus. Palkitsemisvaliokuntaan kuuluu vähintään kolme hallituksen jäsentä, joiden toimikausi on yksi vuosi ja toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Valiokunnan jäsenten enemmistön on oltava Lamorista riippumattomia. Valiokunnan jäseneksi ei voida ottaa henkilöä, joka osallistuu Lamorin tai se kanssa samaan konserniin kuuluvan yhtiön päivittäiseen johtamiseen (esimerkiksi toimitusjohtajana).

Palkitsemisvaliokunnan jäsenillä on oltava riittävä asiantuntemus ja kokemus ottaen huomioon valiokunnan tehtäväalue.

Lamorin hallitus on 26.3.2024 pitämässään järjestäytymiskokouksessa valinnut palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi Nina Ehrnroothin sekä jäseniksi Kaisa Lipposen ja Timo Rantasen.

Stay in the know

Sign up for our newsletter to learn more about innovations enabling the survival of our dear planet.