Lamor suojasi ekosysteemejä ja yhteisöjä historian suurimman merellisen öljyvahingon jälkeen

DWH fire burning rig being put out

Deepwater Horizon -öljynporauslautan räjähdys Meksikonlahdella oli yksi öljyteollisuuden tuhoisimmista vahingoista. Se johti valtavaan öljyvuotoon, jolla on laajat ympäristövaikutukset. Yhtenä globaalina öljyntorjunnan avaintoimijana Lamorilla oli keskeinen rooli vaikutusten torjunnassa, ja se osallistui torjuntaoperaatioon peräti 170 päivän ajan.

Haaste

Deepwater Horizonin räjähdyksestä seurasi valtavia haasteita, sillä sitä seurannut öljyvuoto vaikutt suoraan 180 000 neliökilometriin (70 000 neliömailia) valtamerta. Tilanteessa piti toimia kattavasti ja nopeasti ekologisten vahinkojen minimoimiseksi. Katastrofin laajuus ja monimutkaisuus vaativat innovatiivisia ratkaisuja ja koordinoituja toimia vuotaneen öljyn rajoittamiseksi ja korjaamiseksi.

Lamorin osaltaan piti onnistua aktivoimaan maailmanlaajuinen alihankkijaverkostonsa, valmistamaan ja toimittamaan tehokkaan teknologiansa sekä kouluttamaan paljon paikallisia ihmisiä korjaamaan laajoja ympäristövahinkoja.

Ratkaisu

Lamor johti sekä öljyntorjuntajärjestelmien että öljypuomien toimituksia ja vastasi yli 70 prosentista operaation teknologiasta: 112 lentokoneellista rahtia eri puolilta maailmaa, 460 öljynkeräintä, 900 dieselmoottoria, 300 000 metriä öljypuomeja. Lisäksi puhdistustyöhön koulutettiin 1 500 kalastajaa.

Lamor pystyi toimittamaan tarvittavan teknologian varastostrategiansa ja yli 200 alihankkijan yhteistyöverkostonsa ansiosta. Nämä alihankkijat ylläpitivät omia varastojaan ja toimittivat kriittisiä tuotteita itsenäisesti ja yhteisyrityksissä. Toimiva varastostrategia mahdollisti nopean reagoinnin odottamattomiin tilanteisiin.

Operaation aikana alihankintaverkostoon löytyi vielä seitsemän tehdasta lisää.

Lamorin toimittamat kattavat teknologiset ja ammattilaisresurssit ovat malliesimerkki kyvystä tuottaa monipuolisia ja tehokkaita ratkaisuja öljyvahinkojen torjuntaan. Ne osoittivat, miten Lamor pystyy ratkaisemaan Deepwater Horizon -onnettomuuden aiheuttamia monimutkaisia haasteita.

”Lamor on vahvasti sitoutunut suojelemaan ympäristöä. Operaatio Deepwater Horizonin aiheuttaman öljyvahingon hoidossa kuvaa sitoutumistamme ennakoiviin ja tehokkaisiin ratkaisuihin. Uskomme, että haasteet voidaan muuttaa mahdollisuuksiksi, jotka johtavat positiiviseen muutokseen. Tiimimme sitoutumisella ja innovatiivisilla tekniikoilla oli ratkaiseva rooli katastrofin vaikutusten lieventämisessä", sanoo Dan Beyer, USA:n toimintojen johtaja.

Vaikutus

Lamorin osaamisella oli merkittävä vaikutus yhden historian pahimman öljyvahingon torjuntaan Meksikonlahdella. Ilman laajaa yhteistä ponnistusta Deepwater Horizonin öljyvuodon seuraukset olisivat voineet olla vielä tuhoisempia.

Viimeistään tämä operaatio teki Lamorista maailmanlaajuisesti luotetun kumppanin. Projektin onnistunut hallinta toi tunnustusta Lamorin asiantuntemukselle ja omistautuneisuudelle öljyntorjunnan ja ympäristönsuojelun alalla.

Onnettomuuden ja sen hoidon vaikuttavin opetus on, että tarvitsemme jatkuvaa globaalia valmiutta tulevien öljyvahinkojen varalta. Lamorin toiminta Deepwater Horizon -kriisissä korostaa ennakoivien toimenpiteiden, yhteistyön ja teknologisen innovaation tärkeyttä. Alati muuttuvissa haasteissa tämä kokemus ohjaa kansainvälisesti kohti kestävämpää ja ympäristötietoisempaa tulevaisuutta.

Puhdistetaan maailma

Ota yhteyttä, matkamme kohti puhtaampaa maailmaa alkaa tästä.

Ota yhteyttä

Stay in the know

Sign up for our newsletter to learn more about innovations enabling the survival of our dear planet.