Mikko Forsell on nimitetty Lamor Corporation Oyj:n talousjohtajaksi

Lamor Corporation Oyj, Pörssitiedote, 9.9.2024 klo 18.00

Mikko Forsell on nimitetty Lamor Corporation Oyj:n talousjohtajaksi

Mikko Forsell, DI ja KTM, on nimitetty Lamorin talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Forsell aloittaa tehtävässään virallisesti 1.11.2024.

Forsell on aiemmin toiminut talousjohtajana Verkkokauppa.comissa, talousjohtajana HKScan Oyj:ssä vastaten konsernin taloustoiminnon, ICT:n ja hankintojen johtamisesta ja kehittämisestä sekä talousjohtajana Metsä Tissue Oyj:ssä, jossa hän vastasi taloustoiminnon lisäksi ostoista, ICT:stä ja projektitoimistosta.

Kuten 6.9.2024 tiedotettiin, väliaikaisena talousjohtajana toimiva Vesa Leino jatkaa yhtiön palveluksessa 31.10.2024 asti.

“Lamor on sitoutunut luomaan skaalautuvaa ja kestävää kasvua, ja taloustoiminnolla on merkittävä rooli kannattavan kasvun edellytysten luomisessa. Olemme tänä vuonna ottaneet tässä merkittäviä askeleita eteenpäin. Mikko on oikea henkilö jatkamaan tätä työtä ja hänen laaja kokemuksensa auttaa meitä kehittämään toimintamallejamme edelleen. Varmistaaksemme sujuvan siirtymän aloitamme Mikon perehdyttämisen uuteen tehtäväänsä välittömästi”, sanoo Johan Grön, Lamorin toimitusjohtaja.

Lisätietoja

Johan Grön, toimitusjohtaja,
Lamor Corporation Oyj
+358 40 546 4186
johan.gron@lamor.com

Lamor lyhyesti

Lamor on yksi maailman johtavista ympäristöratkaisujen toimittajista. Olemme neljän vuosikymmenen ajan työskennelleet puhdistaaksemme ja estääksemme ympäristövahinkoja maalla ja merellä.

Ympäristönsuojelua, maan ennallistamista ja materiaalinkierrätystä: Innovatiiviset teknologiamme, palvelumme ja räätälöitävät ratkaisumme – öljyntorjunnasta jätteen- ja vedenkäsittelyyn, maanpuhdistuksesta muovinkierrätykseen – hyödyttävät asiakkaita ja ympäristöjä joka puolella maailmaa.

Pystymme isoihin ja nopeisiin operaatioihin toimimalla verkottuneessa ekosysteemissä paikallisten kumppaneidemme kanssa, omien asiantuntijoidemme johdolla. Meillä on yli 600 työntekijää yli 20 maassa. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 123 miljoonaa euroa. Lamorin osake (LAMOR) on listattu Nasdaq Helsinki -markkinapaikalla. Lisätietoja: www.lamor.com.

Puhdistetaan maailma

Ota yhteyttä, matkamme kohti puhtaampaa maailmaa alkaa tästä.

Ota yhteyttä

Stay in the know

Sign up for our newsletter to learn more about innovations enabling the survival of our dear planet.