Lamorille maanpuhdistussopimus Ecuadorissa, arvo vähintään 8 miljoonaa euroa

Kolibrilintuja ecuadorilaisessa sademetsässä

Lamor Corporation Oyj            Lehdistötiedote 23.9.2024 klo 12.30

Lamorille maanpuhdistussopimus Ecuadorissa, arvo vähintään 8 miljoonaa euroa

Lamor on solminut kaksivuotisen, vähintään 8 miljoonan euron arvoisen sopimuksen maanpuhdistuksesta Ecuadorissa. Uusi toimeksianto on jatkoa Lamorin menestyksekkäälle kolmivuotiselle maanpuhdistussopimukselle. Tilaus on kirjattu Lamorin tilauskantaan vuoden 2024 kolmannella vuosineljänneksellä.

Hankealue on Ecuadorin sademetsässä. Alueella on suuri merkitys paikalliselle öljyntuotannolle; suurin osa maan viime vuosikymmeninä löydetyistä öljyvarannoista sijaitsee alueella.

”Lamorin asiantuntijat arvioivat huolellisesti yksitoista pilaantunutta kohdetta, joilta hiilivetyjen pilaama maaperä poistetaan käsiteltäväksi Pohjois-Ecuadorissa sijaitsevalle käsittelylaitoksellemme. Siellä maaperä puhdistetaan biologisella menetelmällä, jonka jälkeen se palautetaan takaisin”, kertoo Santiago Gonzalez, Lamorin Pohjois- ja Etelä-Amerikan markkina-alueen johtaja.

Kaikkiaan saastunutta maa-ainesta on nykyarvion mukaan noin 45.000 m3. Maa-aineksen lisäksi Lamorin laitoksella käsitellään porausjätteitä ja vettä.

”Toimintamme auttaa öljy- ja kaasuteollisuutta varmistamaan, että he kykenevät toimimaan vastuullisesti ja ympäristösääntelyn mukaisesti. Luomme samalla yhdessä työpaikkoja alueen väestölle.”

Lamor on maailman johtavia ympäristöratkaisujen toimittajia, jolla on vahva jalansija Etelä-Amerikassa. Neljän vuosikymmenen ajan Lamor on työskennellyt estääkseen ja puhdistaakseen ympäristövahinkoja maalla ja merellä. Viime vuosina yhtiö on saanut Etelä-Amerikassa ja Lähi-idässä hankkeita, joilla on merkittävä rooli Lamorin maanpuhdistus- ja -ennallistamisliiketoiminnan kasvussa. Hankkeet vahvistavat sekä paikallisia yhteyksiä että Lamorin teknologisia ja toiminnallisia kyvykkyyksiä ja mahdollistavat osallistumisen vastaaviin hankkeisiin maailmanlaajuisesti.

Lisätietoja 

Santiago Gonzalez, johtaja, Pohjois- ja Etelä-Amerikka, Lamor
puh. +593 99 789 2729, santiago.gonzalez@lamor.com

Johan Grön, toimitusjohtaja, Lamor Corporation Oyj
puh. 040 5464186, johan.gron@lamor.com

Lamor on yksi maailman johtavista ympäristöratkaisujen toimittajista. Olemme neljän vuosikymmenen ajan työskennelleet puhdistaaksemme ja estääksemme ympäristövahinkoja maalla ja merellä.

Ympäristönsuojelua, maan ennallistamista ja materiaalinkierrätystä: Innovatiiviset teknologiamme, palvelumme ja räätälöitävät ratkaisumme – öljyntorjunnasta jätteen- ja vedenkäsittelyyn, maanpuhdistuksesta muovinkierrätykseen – hyödyttävät asiakkaita ja ympäristöjä joka puolella maailmaa.

Pystymme isoihin ja nopeisiin operaatioihin toimimalla verkottuneessa ekosysteemissä paikallisten kumppaneidemme kanssa, omien asiantuntijoidemme johdolla. Meillä on yli 60 työntekijää yli 20 maassa. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 123 miljoonaa euroa. Lamorin osake (LAMOR) on listattu Nasdaq Helsinki -markkinapaikalla. Lisätietoja: www.lamor.com

Puhdistetaan maailma

Ota yhteyttä, matkamme kohti puhtaampaa maailmaa alkaa tästä.

Ota yhteyttä

Stay in the know

Sign up for our newsletter to learn more about innovations enabling the survival of our dear planet.