Kent Brörklund Lamor konsernin toimitusjohtajaksi
Öljyntorjuntaan erikoistunut suomalainen konserni Lamor Group keskittää koko ryhmän saman hallinnon alaisuuteen. Lamor Groupin hallitus on nimittänyt Kent Björklundin 24. syyskuuta 2009 lähtien yhtiön toimitusjohtajaksi.
Björklundille Lamor ei ole tuntematon yritys, sillä hän on toiminut Lamor Groupiin kuuluvan Lamor Technics Oy:n toimitusjohtajana yhteisyrityksen perustamisesta lähtien vuodesta 2006 ja omaa näin ollen laajan kokemuksen ympäristö- ja öljyntorjunta-alasta eri liiketoimintojen kehittämisen ja johtamisen lisäksi.
– Olen iloinen voidessani toivottaa uuden konsernijohtajan Kent Björklundin tervetulleeksi. Björklund täydentää hyvin myyntiorientoitunutta tiimiämme systemaattisuudellaan ja prosessiosaamisellaan, sanoi Nico Larsen, joka siirtyy Lamor Groupin toimitusjohtajan tehtävistä aktiiviseksi hallituksen jäseneksi.
– Hallitus tulee fokusoimaan strategisiin asiakassuhteisiin sekä liiketoiminnan kehittämiseen, vaalimalla samalla Lamorin perinnettä perheyrityksenä, kertoi Fred Larsen, joka toimii aktiivisena hallituksen jäsenenä.
– Tulemme keskittymään palvelemaan asiakaskuntaamme entistä tehokkaammin ja paremmin selkeyttämällä myynti- ja tuotantoprosesseja, kommentoi Kent Björklund ottaessaan vastaan tehtävänsä lisäten, että yhteistyö ja kontaktipinnat pysyvät nykyisellään.

Vasemmalta oikealle: Fred Larsen, Kent Björklund ja Nico Larsen
Lisätietoja antaa:
Kent Björklund, Lamor Group CEO, puh: 020 765 0101, sähköposti: kent.bjorklund@lamor.com
Kaikki uutiset
Lamor Slickbar celebrating 50 years as world leaders in oil spill control technology
FEBRUARY 2010
Slickbar Products Corporation is very proud to be celebrating its 50th year in the oil spill industry.
lue lisää...
Lamorin toimipisteet maailmalla