Lamor Group nimitti uuden hallituksen puheenjohtajan
02.02.2009
Lamor Groupin hallitus on nimittänyt Juho Lipsasen 1. helmikuuta 2009 lähtien hallituksen puheenjohtajaksi.
Lipsasella on laaja kokemus pörssiyhtiöiden johtamisesta niin kuluttaja kuin energia-alalta, mm. TeliaSonera Finlandista, Alma Medialta ja ABB:sta. Tällä hetkellä Lipsanen toimii myös Vapon, johtavan pohjoismaisen bio-energiayrityksen, hallituksen puheenjohtajana. Lipsaselle Lamor ei ole tuntematon yritys, hän on viime kesästä lähtien toiminut johdon neuvonantajana ja valmentajana.
“Olen iloinen voidessani toivottaa uuden hallituksen puheenjohtajan Juho Lipsasen tervetulleeksi tiimiimme,” sanoi Nico Larsen, Lamor Groupin äskettäin nimitetty toimitusjohtaja.
“Edesmennyt isäni, Bent Larsen, joka jatkoi isoisäni Böge Larsenin perustamaa yritystä, arvosti Juho Lipsasta ja olen varma, että hän tuo paljon lisäarvoa ja näkemystä Lamorille,” Nico Larsen jatkoi.
.
“Kolme neljäsosaa elämästäni olen työskennellyt ABB:n energiasektorilla. Energia ja ympäristösektori ovat minulle tutut eri näkökulmista, ” Lipsanen kommentoi ottaessaan vastaan tehtävänsä.
Nykyinen hallituksen puheenjohtaja, Fred Larsen, jatkaa aktiivisena hallituksen jäsenenä ja fokusoi asiakassuhteiden sekä liiketoiminnan kehittämiseen, näin varmistaen Lamorin arvojen kunnioittamista. Nico ja Fred Larsen ovat molemmat sitoutuneita jatkamaan jo vuosia jatkunutta Lamorin menestystarinaa, ja samalla vaalimaan Lamorin perinnettä perheyrityksenä. “Yhdistämällä Lamorin arvoja, johtamiskokemusta ja nuorta energiaa, olemme hyvässä kunnossa kohtaamaan tulevaisuuden haasteet,” Fred Larsen kommentoi nimitysuutista.
Lamor Groupin toimitusjohtaja, Rasmus Guldbrand, ei jatka yhtiön palveluksessa.
Lisätietoja antaa:
Nico Larsen, Lamor Group CEO, puh: + 358 40 517 7920, email: nico.larsen@lamor.com
Lamor on maailman johtava öljyntorjuntalaitteita sekä ympäristöteknologioita valmistava ja toimittava yritys, jolla on asiakkaita n. 60 maassa. Yhtiön asema perustuu patentoituun teknologiaan ja nopeaan ja asiakaslähtöiseen toimintaan, jolla yhtiö on pystynyt kasvamaan uusille alueille. Myyntiverkosto on maailmanlaajuinen ja tuotantoa on Suomen lisäksi Amerikassa ja Aasiassa. Lamorin liikevaihto oli viime tilikaudella 58ME. Yhtiö työllistää noin 100 henkilöä ja globaali tuotantoverkosto lisäksi noin 200 henkilöä.

Kaikki uutiset
06.09.2010
Lamor Group Oy palaa juurilleen, yhdistyy yhdeksi kokonaisuudeksi: Fred Larsen toimitusjohtajaksi 1.9.2010 alkaen
Porvoo 6.9.2010 - Maailman johtava öljyntorjuntavarusteisiin ja öljyntorjuntaan erikoistunut suomalainen konserni keskittää toimintansa yhdeksi yhtiöksi. Lamor Group Oy ja Lamor Corporation Ab yhdistetään ja Fred Larsen nimitettiin 1.9.2010 toimitusjohtajaksi.
Meksikonlahden öljyturman myötä ennustamme vahvaa kasvua alallemme. Parhaiten pystymme vastaamaan avautuviin mahdollisuuksiin keskittymällä taas pelkästään öljyntorjuntaan, eli öljyntorjuntalaitteiden myyntiin, tuottamiseen ja näihin suoraan liittyviin palveluihin, kertoo Fred Larsen. lue lisää...
01.02.2010
Lamor Slickbar celebrating 50 years as world leaders in oil spill control technology
FOR IMMEDIATE RELEASE
FEBRUARY 2010
FEBRUARY 2010
Slickbar Products Corporation is very proud to be celebrating its 50th year in the oil spill industry.
lue lisää...
Lamorin toimipisteet maailmalla